Osiosta vastaavat Kaisa Honkonen, Lasse Vallemaa ja Anne Rongas.





Virityskuva ja teksti kollegoiaalisen työkulttuurin osa-alueista ja niiden vahvistamisesta.
Voila_Capture 2014-10-10_09-37-22_ap.png

Vertaisoppimista, toisilta oppimista tapahtuu koko ajan kaikkialla, näkymättömästikin. Usein siinä määrin, ettei sitä edes tunnista oppimiseksi. Asiat ovat pieniä oivalluksia, hajatelmia, joista jalostuu suurempia ajatuksia tai isoja yhteisesti rakennettuja kokonaisuuksia. Liikuttaessa näin laajalla skaalalla todellinen vertaisoppiminen voi olla hankala hahmottaa.

Vertaisoppimisessa kyse ei ole vertaisopettamisesta vaan asioista, joita yhdessä työstetään. Joskus se voi olla jokin ihan selkeä kysymys esimerkiksi miksi en saa kännykällä koulun WLAN-verkkoon yhteyttä, jolloin vastaaminen voi olla osaajalle helppoa. Oli kysymyksen esittäjä kumpi tahansa osapuoli, ainakin toinen oppii vastauksesta, toisinaan molemmat. Useinmiten kuitenkin vertaisoppimista tapahtuu tilanteissa, joissa näkee toisen tekevän asioita toisin kuin itse tekee ja uskaltautuu kysymään/kokeilemaan kuinka juttu oikein tehtiin.

Vertaisoppimisen peruskivijalka on dialogi - kysyminen ja ennen kaikkea kuuntelu verbaalisesti ja intuitiivisesti. Erityisesti tekniikka aiheuttaa pelkoja, jännityksiä ja vaikeuksia, jotka eivät välttämättä sanallisesti tule ilmaistuksi. Kehonkieli ja sanavalinnat kertovat millaista tukea tarvitaan. Open päivitysten yhteydessä olemme usein kysyneet mitä vertaisoppiminen vaatii ja vastaukseksi ryhmät ovat maininneet sallivuuden, luottamuksen, halun auttaa ja halun edistää asioita.

Vertaisuus ei kuitenkaan synny tyhjästä vaan se tarvitsee mahdollisuuden rakentua. Vertaisoppimista tukeva toimintakulttuuri luo luottamuksen kehän, joka jakamalla hyviä kokemuksia, mutta myös oppimalla mokista, antaa tilan ja resurssit jatkuvalle toisilta oppimiselle.


LINKIT