Osiosta vastaa Juha Särestöniemi

Juha Särestöniemi 17.10.2014 diaesitys:


Sama diaesitys PDF-tiedostona





Virikkeenä Vesa Raasumaan väitöskirjasta Perusopetuksen rehtori opettajien osaamisen johtajana kuva osaamisen johtamisen ulottuvuuksista kouluympäristössä (ja sitaatti Raasumaan johtopäätösten tilannekuvauksen osuudesta):

Voila_Capture 2014-10-10_09-55-40_ap.png

Sitaatti Vesa Raasumaan väitöskirja s. 301:

"Osaamisen johtamiseen liittyvä tulevaisuus vaikuttaa erittäin haastavalle. Yhteiskuntamme ja sen myötä perusopetuksen koulu muuttaa muotoaan huimaa vauhtia. Kouluissa täytyy löytää uusia keinoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen, erityistä ja tehostettua tukea tarvitsevien lasten ohjaamiseen sekä erilaisissa perheissä ja kulttuureissa kasvavien lasten kohtaamiseen.

Tällä hetkellä opettajat näkevät esimerkiksi sen, että kouluissa opiskelee lapsia, jotka viettävät suuren osan koulun ulkopuolisesta valveillaoloajastaan virtuaalimaailmassa. Lähellä on siis se aika, että virtuaalisesta maailmasta tulee monille lapsille aidoin ja todellisin elinympäristö. Myös aikuisten elämänpiiri on monimuotoistunut ja elämän haasteellisuus on kasvanut. Työssäkäyntialueet ovat laajentuneet ja tämän vuoksi perheenjäsenet asuvat arkisin usein erillään toisistaan.

Toisaalta lapset ja aikuiset ovat omaksuneet uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Sosiaalisesta mediasta on tullut osa arkipäivää. Blogien kirjoittaminen, irkkaaminen, hyödykkeiden hankkiminen tietoverkon kautta, skype-puhelut, facebook-verkostoituminen, videoiden jakaminen YouTuben kautta sekä tiedon jakaminen Wikipedian keinoin ovat muodostuneet kiinteäksi osaksi kansalaisten elämää.

Mannermaan (2008, 133–150) mukaan edellä kuvatut osallistumistalouden tunnusmerkit sekä yhteiskunnan monimutkaistumisen myötä syntynyt meritokraattinen asiantuntijavalta näyttävät vahvistavan osuuttaan myös tulevaisuudessa. Toisaalta hänen mielestään meitä odottaa jo seuraava teknologia-aalto, joka hyödyntää uusia bio-, materiaali- ja nanoteknologian innovaatioita luoden pohjaa eri teknologioiden yhdistymiskehitykselle (Mannermaa 2008, 163).

Tästä syystä kokonaisuuksien ymmärtämisestä tulee muodostumaan entistä tärkeämpi osa arkipäivää myös perusopetuksen koulussa ja opettajien osaamisen johtamisessa."


LINKIT